RAMPPI

Uutiset

Pääsykokeissa painotettiin potentiaalia

Rampin kaksiosaiset pääsykokeet keräsivät jälleen kymmeniä teatterista innostuneita nuoria ja aikuisia. Kahden illan aikana hakijoiden motivaatiota ja kyvykkyyttä mitattiin niin fyysisillä treeneillä kuin keskittymisharjoituksillakin. Ansiokkaasti pärjänneestä porukasta piti silti pudottaa useita taitavia tekijöitä pois. Mihin päätökset perustuvat ja miksi emme valitse kaikkia?

Raatilaisen paras ystävä on itselle sopiva muistiinpanoväline, joka allekirjoittaneella oli Muumi-aiheinen muistivihko.
Raatilaisen paras ystävä on itselle sopiva muistiinpanoväline, joka allekirjoittaneella oli Muumi-aiheinen muistivihko.

Käyn ensin pienenä sivujuonteena läpi pääsykokeistamme liikkuvia huhuja, joita kuulee enimmäkseen kahta erilaista: yhtäältä meille pääsee jäseneksi vain, jos on valmiiksi sisäpiirissä. Toisaalta meille pääsee kuka tahansa, ja pääsykokeet ovat pelkkä vitsi. Samanlaisia ennakkoluuloja kohdistuu varmasti monien muidenkin taiteellisten instanssien jäsenhankintaan. Molemmat otaksumat ovat kuitenkin pelkkiä myyttejä, joilla saattaa olla silti tiettyä totuusperää. Avaan seuraavaksi ajatusta lisää.

Myytti: Meille pääsee jäseneksi vain, jos on valmiiksi sisäpiirissä. Pelkkä ”sisäpiiriläisyys” ei ole avain onneen tai takuuvarma pääsylippu jäseneksi. Luonnollisesti esimerkiksi taustakokemus kesäteatteristamme katsotaan eduksi – alkuvuoteen sijoittuvat kesäteatterin pääsykokeethan ovat kaikille avoimet – mutta tuolloinkin ohjaajan ja muun työryhmän lausunnoilla on merkittävä painoarvo valinnassa. Monet kesäteatterissa Ramppi-uransa aloittaneet jäsenet ovatkin osoittaneet sitoutuneisuutensa ensin kesäteatterissa ja hakeutuneet sittemmin syksyn pääsykokeiden kautta vakituisiksi jäseniksi.

Toisaalta monet kuulevat pääsykokeistamme ystävältään, joka on jo Rampin toiminnassa mukana. Suositusten kautta valikoituukin usein jo valmiiksi potentiaalisia harrastajia, joilla tiedetään olevan teatterimaailmaan tarvittavaa kiinnostusta ja taitoa. Emme kuitenkaan valikoi joukkoomme ainoastaan omia kavereitamme – varsinkaan, jos näillä kavereilla osoittautuu olevan motivaatio tai ryhmähenki aivan hukassa. Lisäksi pääsykoeraatilaisten tapoihin kuuluu jäävätä itsensä pois päätöksenteosta, kun valinta koskee tämän omaa läheistä tai tuttua.

Fakta: Syksyn 19 uudesta ramppilaisesta neljä on ollut aiemmin kesäteatterissa ja kaksi on tullut jäsenemme suosittelemana.

Pääsykokeista valitut uudet jäsenet pääsevät pukemaan omat Ramppi-vaatteensa heti ensimmäisenä syksynään.
Pääsykokeista valitut uudet jäsenet pääsevät pukemaan omat Ramppi-vaatteensa heti ensimmäisenä syksynään.

Myytti: Meille pääsee kuka tahansa, ja pääsykokeet ovat pelkkä vitsi. Lähellä, mutta ei aivan. Olemme toki ylpeitä siitä, että pääsykokeissamme voi todellakin menestyä kuka tahansa, ja joka vuosi saamme lukuisia kiitoksia koetilaisuuden leppoisasta ja vastaanottavaisesta tunnelmasta. Meillä ei myöskään ole tiukkoja vähimmäis- tai enimmäislukuja valittavien määrän suhteen. Tietyllä tapaa meille unelmatilanne olisikin, ettei joukosta tarvitsisi pudottaa yhtään hakijaa. Voi kuulostaa lepsulta, mutta miksi karsisimme osaavia tekijöitä pois vain karsimisen ilosta?

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koetilaisuus olisi pelkkä vitsi. Jokaiselta ramppilaiseksi valitulta hakijalta on vaadittu kaikissa fyysisissä ja henkisissä harjoitteissa sataprosenttista yritteliäisyyttä. Sillä ei ole väliä, onko hakija ehtinyt suorittaa 10 punnerrusta toista nopeammin, tai muistanut ennakkotehtävänä annetun näytelmädialogin pätkän virheettömästi ulkoa – kunhan hän on yrittänyt täysillä ja mieluiten kannustanut muita sekä tarvittaessa nauttinut virheestään ja improvisoinut eteenpäin. Teatterissa on tilaa virheille. Moka on lahja. (Tästä saisi täysin oman blogitekstin, aiheesta jatkakoon joku muu myöhemmin.)

Fakta: Uudeksi jäseneksi hakeneita oli yhteensä 24, joten tänä vuonna noin viidennes hakijoista pudotettiin pois.

Takaisin alun kysymyksiin. Mihin päätökset perustuvat? Joka syksy pääsykoeraatiin valitaan hyvin monenkirjava joukko tuoreempia ja kokeneempia ramppilaisia, joilla on hyvin omat käsityksensä valittavien jäsenten kykyvaatimuksista. Raati kuitenkin neuvottelee etukäteen keskenään muodostaakseen yhtenäisen linjan valintaperusteisiin, joten valinnat eivät ole täysin mielivaltaisia, vaikkakin toki aina subjektiivisia. Päätökset perustuvat Rampin johtokunnan kunakin vuonna raadille asettamiin painopisteisiin, joiden pohjalta raati on muodostanut oman yhteisen linjansa. Raatilaiset ovat silti vain ihmisiä eikä kaikilla välttämättä ole ammattilaistaustaa, joten kieltäviin valintoihinkaan ei kannata suhtautua lopunajan merkkinä.

Miksi emme valitse kaikkia? Tiedämme ylioppilasteattereita ja muita harrastajatahoja, jotka eivät pidä pääsykokeita alkuunkaan vaan hyväksyvät kaikki halukkaat jäseniksi. Toisaalta osa teattereista suorittaa valintatilaisuutensa hyvinkin tarkalla seulalla. Rampin linjaksi on vakiintunut joustava mutta jämpti valinta, jossa hakijoilta odotetaan motivaatiota ja potentiaalia. Haluamme jäseniksemme hyviä tyyppejä, jotka pysyvät toiminnassamme ja osallistuvat teatteritoiminnan lisäksi esimerkiksi talkoisiin ja vaikuttavat ehkä johtokunnassakin. Jos se jonain vuonna tarkoittaakin kaikkien hakijoiden hyväksymistä jäseniksi, se on vain hyvä. Pääsykoetilaisuus on joka tapauksessa tärkeä tapahtuma jo uuden vuosikurssin ryhmäytymisen kannalta.

Kaltaisemme voittoa tavoittelematon ja harrastusvoimin pyöritettävä yhdistys elää motivoituneen jäsenistön voimalla. Ulospäin näkyvä toimintamme – näytelmäproduktiot, viestintä ja erilaiset tempaukset – on juuri niin taidokasta ja tehokasta kuin me teatterin jäsenet itse. Siksi haluamme porukkaamme vain meille parhaat tekijät.

 

Arttu Jaulimo
Rampin puheenjohtaja 2014 ja syksyn pääsykoeraatilainen
Kirjoittaja muistaa omat pääsykokeensa yhtenä parhaista päivistään.

Saman kategorian muut uutiset